Vaiheissa surun amputaatio

Dr. Elisabeth Kübler-Ross, sveitsiläinen psykiatri, uraauurtavaa tutkimusta kuolemasta. Vuonna 1969 hän kirjoitti voimakas kirja "On Death ja Dying", joka monta surun ohjaajat silti käyttää ja jotka ovat luotettavat perustan ymmärtää vaiheissa surun. Vaikka hänen kirjansa viittaa erityisesti vaiheissa surun kuin ne liittyvät kuolemaan, nämä vaiheet voidaan soveltaa minkä tahansa menetyksen, kuten amputaatio. Kuitenkin kaikki amputointipotilaiden ei mene läpi jokaisessa vaiheessa, ja ne voivat mennä läpi vaiheet eri järjestyksessä. Epäusko ja Denial

Aluksi amputointipotilaiden tyypillisesti vastata peruuttamista, eristäminen, kieltäminen ja epäusko. Kuitenkin amputoitu, joka on ollut jonkin aikaa valmistautua kirurginen amputaatio voi kokea kieltäminen. Tämä vaihe antaa amputoitu aikaa kehittää parempia selviytymiskeinoja.
Rage ja Anger

uusi amputoitu voi purkaa raivoa tai vihaa ketään lähellä häntä. Hän voi syyttää lääketieteen ammattilaisia ​​tai Jumalaa hänen menetys. Kuitenkin amputointipotilaiden voi rakentavasti kanavoida tämä lisääntynyt energiaa tuottaviin hankkeisiin.
Tinkiminen

Tinkiminen tapahtuu, kun potilas yrittää tehdä sopimuksia Jumalaan tai hänen lääkärinsä. Tyypillisesti hän ilmaisee sen kautta tällaisia ​​lausuntoja kuten "Jos parantua käteni, minä syötän köyhät lapset Afrikassa ikuisesti." Monet potilaat bargain yksityisesti. Tämä on osittain yrittää lykätä todellisuutta amputaatio.
Lannistuminen ja masennus

tuloksena surua yli menetys raajan ja huolia tulevaisuudesta tappioita voi tuoda masennusta. Amputoitu voi nukkua liian vähän tai liian paljon, fixate tulevaisuudessa, tuntuu toivottomalta tai puhua kuolemasta tai jopa itsemurhaan. Tässä vaiheessa masennus ei ole yleensä pysyviä, mutta amputoitu ehkä neuvontaa tai lääketieteellisiä toimenpiteitä käsitellä sitä.
Selviytyminen

Vaikka amputoitu ei ole koskaan tyytyväinen menetys raajan, hän on nyt tullut kokemastaan ​​menetyksestä. Peer ohjaaja voi auttaa amputoitu työ tämän prosessin läpi.